Elikkäs halusiin rueta kirjoittamaan tätä itselleni jos en muille. Mutta uskoisin että saisin tämän kautta eli kirjoittamisen kautta itsestäni ne pahat ajatukset edes jotenkin pois ja tämä toimisi minun "terapiana".

Eli sain nyt kevään aikana lääkäriltäni reseptin Zybanille. Ihan tosta vaan, ihan yllättäen. Olin sairastanut uuvuttavan pitkään poskiontelotulehdusta ja olo joka aamu oli että mistä tätä räkää oikein  tulee. Tottakai tupakastahan sitä tulee. Kun kuvailin aamuista räkimistäni lekurille hän kysyi että olenko miettinyt lopettamista... Hmmm...Olen polttanut yläasteelta epäsäännöllisesti ihan vuoteen 2000 jolloin aloin polttamaan säännöllisesti, päivittäin. Eli nyt olen polttanut noin 13 vuotta. Kertaakaan aikaisemmin en ole sitä yrittänyt kuin vähentää. Nyt minulla on enää yksi tupakka ja uutta en aio enää ostaa. Olen syönyt zybania nyt viime lauantaista eli viikon ajan. Pelkäsin univaikeuksia kun ne olivat yleisin sivuvaikutus lääkkeessä, mutta olen  pärjännyt ihan hyvin. Ainoastaan pyörrytystä ja keskittymiskyvyn puutetta olen huomannut. Maanantai jännittää kun pitäs mennä takas töihin ja siellä uskon että tulee olemaan vaikeaa. Tämmöstä nyt näin aluksi!